Tänään lähdimme ajelemaan Hyvinkäällä Shiran kasvattajalle (Kennel Fancaros) kylään. Mukaan pääsivät Nox, Shira ja Pinja. Automatka sujui ihan kivasti koirat takakontissa. Alkumatkalla Nox vähän inisi, mutta kun pääsimme pois mutkaiselta hiekkatieltä se asettui makoilemaan ja oli ihan rauhallinen. Tämä olikin vasta sen toka autoajelu ja suureksi riemukseni se ei voinut nytkään pahoin. Perillä olimme ensin pihalla ja koirat pääsivät tutustumaan Minnan vuotiaaseen perhoskoiraan. Voi kun se Cata oli söpö! Koirat tulivat hyvin juttuun keskenään, etenkin kun Catalla sattui olemaan juoksut ja se tarjosi itseään vuoroon kaikille... :-D

kuvat Minna Niinivaara

Shira, Nox ja Pinja tutustuvat perhoskoira Cataan


Kerrankin Noxin leikkikaveri on sitä itseään pienempi! :-O


Pakollinen poseerauskuva...

Nox oli oikein utelias ja tutki joka paikan, sisälle mentyämmekin se viipotti edellä tutkien kaikki huoneet. sitten se leikki aikansa ja kun se lopulta väsyi, se malttoi myös rauhoittua ja nukkui kuin tukki keittiön pöydän alla vaikka muut koirat välillä kuljeksivat. Nox tapasi myös ensimmäistä kertaa elämässään kissan ja haisteli sitä vähän, ei kuitenkaan ollut siitä erityisen kiinnostunut.


Väsynyt pikku pehkopentu

Nox tapasi myös sakemanninarttu Mistin ja Shiran emän Fantan.
Olimme lopuksi vielä koko porukalla (Misti, Fanta, Cata, Pinja, Shira ja Nox) pihalla ja Nox sai rallihepuleitakin. :-D


Misti ja Nox tutustuvat toisiinsa


Kimppaleikkejä - Nox, Cata ja Pinja


Sattuihan johonkin kuvaan myös Fanta!

Nox kiinnostui pulkasta kun vetelin sitä kokeeksi
pitkin pihaa ja koitti vetää sitä perässään narusta.
Hupaisan näköistä touhua!







-----------------------------------------------------------------------------

Kotimatka sujuikin tosi hyvin kun pentu oli väsyksissä ja kotona se nukkui pitkään.
Yhdessä vaiheessa se oli Freyan kanssa luolapedissä ja sain siitä kerrankin kuvan!

Otin Noxista myös pari seisomis- (viisi ekaa) ja leikkikuvaakin (kolme ekaa).


Freya ja Nox luolassa nokosilla