Tänään oli upea auringonpaiste ja äitini lähti osalle lenkistä mukaan kuvaamaan.
Kuvat rekiretkeltä löytyvät täältä. :-)

Lisäksi täällä on kuvia päivän lenkiltä, mukana olivat kaikki muut paitsi Inka.

Reen ohjaus sujui tänään jo hyvin, aloin luottamaan koiriin ja hyvinhän ne sen käänsivät. Lyhensin myös liinoja pyöräkoirien takaa. (ööh onkohan mun termistö jo kohdallaan..? no hällä väliä kunhan reki kulkee...) Onnistuimme tekemään jopa ysikymppisen käännöksen koirien voimalla ravissa ilman että nousin yhtään pois jalaksilta. Tänään johdossa oli taas Pinja yksinään, mikä on ehdottomasti paras ratkaisu, Saga tekee välillä omia päätöksiä suuntien suhteen, joten sen on parempi tulla takana. Bortsut toimivat näppärästi ja käänsivät rekeä hienosti, liikkeelle lähdötkin paranivat kun tajusin jarruttaa alussa, että Pöö pääsee lähtemään rauhassa eteenpäin. Jos en jarruta, bortsut meinaavat jyrätä sen yli. Sitten kun kaikki ovat päässeet liikkeelle, Pinja kulkee kuin juna raiteillaan ja kuuntelee aika hyvin ohjaustakin. Meidän valjakon erikoisuus on hieno liukupysähdys, semmoinen joita länkkärihepat tekee täydestä laukasta. :-D 

*************************************

Pinja on niin maailman paras! :-) Kun kutsuin koirat sisään iltapisuilta, tuli Nox sisään Freyan tossu suussaan! PRKL!! Tossut olivat olleet nipussa eteisessä toisiinsa kiinnitarttuneina tarroistaan eli sen oli täytynyt livahtaa koko kasan kanssa ulos leikkimään. Tossut olivat siis pitkin pihaa hangessa ja luntakin jo sateli, aamulla niitä olisi paha etsiä. No eikun Pinja töihin.. Otin kaikki koirat sisään ja sitten lähetin Pöön esine-etsintään eteisen ovesta. Itse seurasin toimintaa ikkunasta. Pinja juoksi kovaa pitkin pihaa haistellen ja toi tossuja ihan liukuhihnalta täydellä vauhdilla. Kaikki kolme tossua saatiin talteen ja supernopsaan. Kaksi ekaa löytyi suht helposta paikasta pihalta, mutta kolmannen se etsi jostain pusikosta.  Ihana Pöö, tehokas apuri.

*************************************