^ videolla Pinja & sen pennut Demi ja Nox sekä Gaissa leikkimässä

Viikonloppu on ollut vähintäänkin tapahtumarikas... Perjantaina Gaissa siis lähti yökylään Outille ja meidän lauma lisääntyi yhdellä neli ja yhdellä kaksijalkaisella - kylään tulivat Noxin sisko Demi & Johanna.

Lauantai alkoi kello kuuden herätyksellä. Ruokittiin koirat ja itsemme, klo 7 lähdimme ajamaan Orimattilaa kohden Noxin kasvattajalle Sarille tarkoituksena matkata Ristiinan näyttelyyn yhdellä kyydillä. Sarilla pakattiin auto täyteen koiria - mukaan lähtivät Nox, Demi (Noxin sisko), Waldo (Noxin veli), Tinka ja pikkupentu, joka vietiin samalla uusille omistajilleen. Auto oli ihan täynnä tavaraa! Päivä kului kehän laidalla istuen auringonpaisteessa ja poltin selkäni oikein kunnolla. Nox käyttäytyi kehän laidalla mallikelpoisesti, mutta kehässä juosi huonosti kun alkoi kyttäämään nameja. Päivä oli pitkä ja kuuma ja olin tosi väsynyt kun pääsin kotiin illalla. Waldo sai ekan sertin ja oli VSP, Tinka oli VSP pennuissa, Nox EH ja Demi H.

Juuri kun olin tullut kotiin, puhelin soi ja sain kuulla, että Saga pääsee Jyväskylään kasvattajalleen kyläilemään ja kyytikin on jo järjestetty. Eikun äkkiä kamat kasaan ja pianhan Sagan kyyti saapuikin. Mukaan piti lähteä Sagan lempilelu vinkuhai, mutta siihen se unohtui pihalle kun se niin tohkeissaan sitä oli esitellyt. Voi voi pientä punaista kun ei ole hai mukana. Jyväskylästä tulikin jo viestiä, etää Saga on viihtynyt mainiosti. :-)

No, Saga siis lähti ja samoihin aikoihin Gaissa kotiutui kyläreissultaan lauantai iltana. Gaissan reissu olikin sujunut erinomaisesti, se oli ollut sisäsiisti, nukkunut hyvin ja ollut kaikinpuolin helppo vieras. Gaissa tykästyi Pojuun, jonka kanssa se oli leikkinyt riehakkaita vetoleikkejäkin. Se oli myös kovasti ihastunut talon miesväkeen. Gaissa pääsi ajelulle tutustumaan Hyvinkään keskustaan ja olipa se käynyt kerrostalossakin. Se oli kulkenut kiltisti ja reippaasti. :-) Kiitos Outille hoitopaikasta!

Siispä koirat olivat taas järjestyksessä ja mentiin pienelle lenkille, Outin pojatkin olivat mukana, samoin Demi joka oli jäämässä yöksi Johannan kanssa. Kun hain Freyan & muut pihatarhasta niin Freyan käytös alkoi kummeksuttaa, se oli tosi vaisu, tärisi ja muutenkin surkean oloinen. Se yritti kovasti rapsuttaa pattiaan, mitä ei ollut aiemmin tehnyt. Patti oli levinnyt kamalan suureksi päivän aikana, vaikka aamulla lähtiessä tilanne oli ollut vielä sama kuin aiemmin. Sen rinnan alle oli myös ilmestynyt iso pitkulainen löllöpatti. Eikun soittamaan aikaa päivstyksestä. Meillä olikin tuuria ja päästiin melkein heti lähtemään Saaren klinikalle.Johanna jäi hoitamaan muita koiria siksi aikaa. Saarella päästiin pian sisään ja pattia alettiin tutkia - mätäpaise ja kuumetta 40.1 astetta. :-/ Freya rauhoitettiin ja pattia alettiin tyhjentämään. Sain purkittaa mätää ja autella koiran paikalla pitämisessä. Hommaan kului aikaa lähes kaksi tuntia ja Freya oli tosi kipeä. Rauhoitetta jouduttiin lisäämään ja puudutusta samoin kun nahka ei meinannut millään puutua vaan koira yritti sätkiä joka neulanpistostakin, Lääkäri sanoi, että se reagoi paljon voimakkaammin kuin normaalisti eli nahka oli yliherkkä. Lopuksi patin alareunaan tehtiin reikä ja asennettiin dreeni. Sitten päästiin kotiin. Hoitona joudun ruiskuttamaan nahan alle kahdesti päivässä vesi/betadineseosta ja puristelemaan märkää ulos. Se sai tietenkin myös antibioottikuurin.

Sunnuntaina aloitettiin Freyan patin hoitaminen, muuten ohjelmaan kuului pentuleikkejä a'la Nox, Demi & Gaissa. Kokeilimme myös ihan pienen pätkän vetoa Demin kanssa. Laitoin sen Pinjan pariksi ja Shiran yksin johtoon temppupyörän eteen. Demi poukkoili ekat 200 m ja sitten keksi jutun juonen. Se veti innolla ja koitti vähän möykätäkin kun oli niiin vauhdissa. Ajokokeilun jälkeen käytiin uittamassa vetoporukka. Ai niin, aiemmin päivällä oltiin käyty jo uittamassa Demiä ja Gaissaa, Gaissa ui pienen pätkän ja tykkäsi lutrata vedessä, Demistä puolestaan on tullut jo aika vesipeto, se tykkää hakea keppiä jorpakosta.

Maanantaiaamuna kokeiltiin Demillä ennen sen kotiinlähtöä vielä vetoa yksinään. Ensin se veti Johannaa pyörällä niin, että minä ajoin Shiralla ja Noxilla edellä. Hyvin kulki ja kovaa! Sitten yritettiin saada se vetämään ilman apukoiria, ei ensin meinannut tajuta mihin pitää menä, mutta nameilla saatiin kulkemaan oikeaan suuntaan. Demi oli hyvin samanoloinen kuin Nox, siitä saa mainion rekicollien! Tulisipa jo lunta... :-P

Gaissa on vähän pentutokoillut ja tänään kuvattiin pienet videot kasvattajan iloksi. Tässä yksi niistä, lisää YuoTubessa.

Kuvia Demin vierailusta täällä >>>
...ja Gaissasta täällä >>>
Ristiinan näyttelystä pari kuvaa albumin lopussa >>>
ja Freyanällö mätäpaise täällä >>>