Keli oli liian kylmä, että olisin lähtenyt ajelemaan Ohkolan kisoja katsomaan, mutta ei liian kylmä ajaakseni itse valjakolla. hehehe ;-D

Aamupäivällä oli - 20 ja päivällä kun lähdin seikkailemaan koirien kanssa -16 ja hyytävä viima. Ajoin pisimmän lenkin tähän mennessä, matkaa kertyi n. 8 km. Saga oli yksin johdossa koko matkan ajan. Ensin suuntasin Isolleniitylle metsän läpi. Pellolla oli paikoin tuiskunnut niin paljon lunta polulle, että bortsut joutuivat uimaan lumessa, lunta oli säkään saakka! :-O Pinjalla oli vähän helpompaa, mutta sekin ui paikoin ihan kokonaan kun osuivat välillä vanhan reitin viereen koskemattomalle lumelle, siinä on lunta puoli metriä. Suurin osa polusta oli kumminkin onneksi vielä aika lumeton, riippuen sen kulkusuunnasta. Ajettiin vielä pellon toisella puolella olevaa tietä edestakaisin ja sitten taas pellon yli kotiin. Tänäm reitin ajoin koirat peräkanaa valjastettuina ilman seisinkejä, että eivät sotkeudu niihin hankalissa kohdissa.

En pysähtynytkään takaisintullessa  kotiin vaan jatkoin matkaa toiseen suuntaan, ensin kotipeltolenkin ja siitä Kilpijärventiellä päähän saakka. Takaisin tultiin samaa reittiä. Tämä reitti oli kokonaan auki ja reki luisti tosi hyvin. Vaihdoin koirat lyhyemmäksi letkaksi kun mentiin yleiselle tielle. Saga sai jatkaa johdossa, mutta Shiran ja Pinjan laitoin pariksi.

Koirat pärjäsivät hyvin eivätkä edes palelleet kylmästä kelistä huolimatta. Intoakin piisasi loppuun saakka ja olisivat jaksaneet pidempäänkin. Tämä oli kuitenkin pisin matka mitä olen kokeillut niiden kanssa ajaa, näköjään niiden kunto riittää ihan hyvin näille meidän lenkeille. :-) Olisi kiva päästä ajamaan pidempääkin reittiä, mutta mieluummin helpompaa kuin tämänpäiväinen, se lumiuinti ja mäkinen maasto olivat aika raskaita kun joutuivat kolmestaan kiskomaan mua ja rekeä. Pahoissa paikoissa jouduin tietty itsekin juoksemaan hangessa ja kerran menin nurinkin ihan pitkin pituuttani ja valjakko jatkoi matkaa omineen... Onneksi on tottelevaista sakkia ja huutelin vaan niitä odottelemaan ja sinnehän ne pysähtyivät ja olivat selvästi vähän ihmeissään, että mitä mä siellä maassa makaan. Eilen laskin niitä menemään pari pätkää edeltä ilman mua ihan käytännön syistäkin, kerran hankalassa paikassa pellolla ja kerran ne menivät edeltä reen kanssa mäen päälle mua odottelemaan. Oli huomattavasti helpompi kiivetä itse mäkeä kun ei tarvinnut huolehtia reestä ja koirista, ne menevät mieluiten ravissa ja mä en oikein pysy samassa vauhdissa jos pitää juosta perässä.